| HISTORIAA |
Ruoveden
seurakunnan Virtain kappeli aloitti toimintansa 1651. Kurjenkylän uudistiloilta oli noin
puolet lyhyempi matka sinne kuin
Ilmajoen kirkkoon. Niinpä Turun piispa myönsi kyläläisille oikeuden
tehdä kirkkomatkojaan myös tähän uuteen kappeliin, vaikka kuuluivat edelleen Ilmajoen
seurakuntaan. Oikeutta onkin käytetty, sillä jo vanhimmissa säilyneissä Virtain
rippikirjoissa 1700-luvulta näkyvät myös kurjenkyläläisten tiedot.
Virallisesti kylä liitettiin Virtain
seurakuntaan vasta vuonna 1812.
Maallisessa hallinnossa rajaseudulla sijaitsevaa Kurjenkylää on
riepoteltu pitäjästä toiseen. Se on kuulunut Ilmajokeen, Alavuteen ja
Kuortaneeseen. Kyläjaossa alueen talot on luokiteltu alkuun Seinäjoen kylään ja
sittemmin Peräseinäjoen kylään. Vuonna 1840 alue siirrettiin Virtain
pitäjään.
Kylästä käytettiin entisaikaan myös nimeä Sydänmaa. Nimitys viitannee vedenjakajan eli
maaselän seutuun,
joka sijaitsee vesistojen välimaastossa, maan sydämessä. Sittemmin kylälle
vakiintui sen
nykyinen nimi, jonka taustalla on selvästikin nimistöä
Kurjenjärvi, Kurjenjoki ja Kurjen maatila.